Climeconin ilmanvaihtokatokset ovat EPD-verifioituja

Me Climeconilla panostamme siihen, että asiakkaillamme on luotettavaa tietoa tuotteidemme ympäristövaikutuksista. Sen takia OTSO- ja KONTIO-tuoteperheet on nyt EPD-verifioitu. Elinkaarilaskenta on osa pitkäaikaista vastuullisuustyötämme, jonka eteen teemme töitä jatkuvasti. ”Se, mitä luvataan, se pidetään.”

“Tavoitteenamme on olla vastuullisin ilmanvaihtoalan toimija Suomessa. Tulemme jatkossakin tuottamaan sellaista tuotetietoa, jonka avulla asiakkaamme voi tehdä kestäviä valintoja omissa projekteissaan”, Climeconin vastuullisuusasiantuntija Emma Piha kertoo. Olemme suorittaneet EPD-verifioinnin ilmanvaihtokatosten lisäksi ammattikeittiöiden huuville sekä useille päätelaitteille.

Rakennetun ympäristön hiilineutraaliustavoite vaatii tekoja

Suomessa rakennussektorin toimijoiden tavoitteena on saavuttaa rakennetun ympäristön hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Uudisrakennusten täytyy lain mukaan vuoteen 2025 mennessä olla riittävän vähähiilisiä, jotta rakennuslupa liikenee. Toisaalta myös rakennuttajien ja kiinteistön omistajien arvopohja on muuttunut, ja siksi erilaisia kestävyystietoja pyydetään yhä enemmän. Markkinoille on tullut monenlaisia tapoja todentaa tuotteiden ympäristövaikutuksia, ja erilaisten sertifikaattien viidakossa voi olla vaikeaa navigoida. Sen takia me Climeconilla käytämme EPD-verifiointia, joka on tunnettu ja luotettava rakennustuotteiden elinkaariarvio.  l

EPD-ympäristöseloste on kolmannen osapuolen todentama elinkaariarviointi, jossa esitetään laajasti rakennustuotteiden hiilijalanjäljen lisäksi niiden ympäristövaikutuksia. EPD:n laskentaperusteet pohjautuvat kansainvälisiin rakennusalan standardeihin EN 15804:2012+A2:2019, mikä tekee tuloksista luotettavia ja vertailukelpoisia. Elinkaariarvio kattaa tuotteiden hiilijalanjäljen sekä ympäristövaikutukset tuotteen koko elinkaaren ajalta.

Entistä ympäristöystävällisempiä ja vastuullisempia tuotteita

Ympäristövaikutusten todentamisen lisäksi kattavan elinkaarilaskennan perusteella voidaan paikantaa kehittämiskohtia yrityksen omassa toiminnassa: ”Vaikka ympäristöselosteet ovat tärkeitä asiakaslähtöisen liiketoiminnan kannalta, tuovat ne myös paljon oppeja meille. EPD:n elinkaariarvion avulla voimme tunnistaa tapoja parantaa omaa toimintaamme ja siten pienentää tuotteiden hiilijalanjälkeä”, Emma jatkaa. Meillä toimenpiteet kohdistuvat kestäviin raaka-ainevalintoihin, tuotannon optimointiin, hukkamateriaalin minimointiin sekä logistiikan tehostamiseen ja lähitoimijoiden suosimiseen.

Tutustu OTSO ja KONTIO -ilmanvaihtokatoksiin


Mikäli haluat lisätietoja EPD-ympäristöselosteista, ota rohkeasti yhteyttä laskennasta vastaavaan vastuullisuusasiantuntija Emma Pihaan.

Ajankohtaista

Konkreettisia tekoja kohti 1,5 asteen tulevaisuutta

Climeconin ilmastotyö on mitattuja tekoja, todennettua dataa ja määrätietoista etenemistä kohti Science Based Targets initiative (SBTi) ‑tavoitetta. Rakennamme päästövähennyksiä systemaattisesti: faktoihin nojaten, vaikutuksia mitaten ja pitkäjänteisesti kehittäen. Vuoden 2025 hiilijalanjälkilaskenta osoittaa, että työ tuottaa tulosta, erityisesti siellä, missä vaikutus on nopein ja merkittävin.

Lue lisää

Climeconin tuotteille 100 % EPD-kattavuus

Lupasimme vuonna 2020, että vuoteen 2025 mennessä kaikille tuotteillemme löytyy EPD. Nyt koko tuoteportfolio on EPD-laskettu. Tämä on merkittävä virstanpylväs matkallamme kohti vastuullisempaa ja läpinäkyvämpää rakentamisen markkinaa. EPD-laskenta mahdollistaa yhtenäisen, standardoidun ja tarkan tavan arvioida rakennustuotteiden ympäristövaikutuksia.

Lue lisää

OptiLumo2 Spot – älykkäämpi, kestävämpi ja näyttävämpi valaisin huuviin

Ammattikeittiössä mikään ei saa jäädä puolitiehen, valaistuksen on toimittava täydellisesti. Vastaamme tähän tarpeeseen uudistamalla ammattikeittiötuotteiden valaisimet. Uusi OptiLumo2 Spot on suunniteltu vaativiin keittiöympäristöihin, joissa tehokas työvalaistus, huippuluokan hygienia ja älykäs ohjattavuus kulkevat käsi kädessä. OptiLumo2 tulee käyttöön kaikissa uusissa toimituksissa ja asettaa uuden standardin ammattikeittiövalaistukselle sekä toiminnallisesti että tyylikkäästi.

Lue lisää