Climecon maailman merillä

Halu hallita ilmavirtoja näkyy myös Climeconin sponsoritoiminnassa.

Climecon tukee suomalaisen venekunnan menestystä erittäin näyttävien ja vaativien 8mR-veneiden MM-kilpailuissa.

8mR on klassinen R-sääntöperheeseen kuuluva vene, joka tunnetaan myös nimellä Kasi. Mittaluku 8mr veneet ovat suurehkoja, noin 14-16 metriä pitkiä, 8-10 tonnia painavia ja vain noin 2,5 metriä leveitä veneitä.

Kilpailut järjestetään elokuussa Helsingin edustalla ja lähtöviivalle odotetaan useita kymmeniä 8mR-veneitä ympäri maailmaa. ”Kasi” -kisoissa on aina niin sanottu yhteislähtö ja ensimmäisenä maalissa oleva on voittaja. Tämä tarkoittaa näyttävää ja yleisöystävällistä urheilua, missä ”vauhtia ja vaaratilanteita” riittää suhteellisen lyhyellä radalla, missä kilpailut purjehditaan. Päivässä on tavallisesti 2-3 lähtöä.

Climecon on mukana tukemassa Ilderim nimistä 8mR-venettä. Vene on rakennettu Ruotsissa vuonna 1936. Samana vuonna se osallistui Berliinin olympialaisiin, jossa se kuitenkin epäselvissä olosuhteissa jätettiin neljänneksi, vaikka suoritusten perusteella se olisi voitu julistaa jopa voittajaksi.

Olympialaisten jälkeen Ilderim osallistui moniin kansainvälisiin kisoihin menestyksekkäästi Sveitsissä, Ruotsissa, Välimerellä ja Britteinsaarilla. Ilderm on vuodesta 2010 purjehtinut Suomen lipun alla käyden läpi massiivisen uudistuksen ja kunnostuksen niin rakenteiden kuin kilpapurjehdusvarustuksenkin osalta. Ilmavirtojen osaajana Climecon on mukana mm. purjeiden suunnittelussa ja toteutuksessa yhdessä alan johtavien tekijöiden kanssa.

Menestyksekkään historian ja aktiivisesti purjehtivan miehistön innoittamana toivomme Ilderimille menestystä niin MM-kisoissa kuin myös tulevissa kilpapurjehduksen mittelöissä sekä kotimaassa että ulkomailla.

Ajankohtaista

Enemmän suorituskykyä ilman kompromisseja – suutinkanavien edut LVI-suunnittelussa

Suutinkanavat ovat vakiinnuttaneet asemansa ilmanvaihtosuunnittelussa ratkaisuna, joka yhdistää tehokkuuden, käyttömukavuuden ja arkkitehtien arvostaman ulkonäön. LVI-suunnittelijan näkökulmasta niiden keskeinen vahvuus on kyky ratkaista samanaikaisesti useita ilmanjaon haasteita: suurten ilmamäärien käsittely, vedoton ilmanjako, alhainen äänitaso sekä tilatehokas toteutus.

Lue lisää

Konkreettisia tekoja kohti 1,5 asteen tulevaisuutta

Climeconin ilmastotyö on mitattuja tekoja, todennettua dataa ja määrätietoista etenemistä kohti Science Based Targets initiative (SBTi) ‑tavoitetta. Rakennamme päästövähennyksiä systemaattisesti: faktoihin nojaten, vaikutuksia mitaten ja pitkäjänteisesti kehittäen. Vuoden 2025 hiilijalanjälkilaskenta osoittaa, että työ tuottaa tulosta, erityisesti siellä, missä vaikutus on nopein ja merkittävin.

Lue lisää

Climeconin tuotteille 100 % EPD-kattavuus

Lupasimme vuonna 2020, että vuoteen 2025 mennessä kaikille tuotteillemme löytyy EPD. Nyt koko tuoteportfolio on EPD-laskettu. Tämä on merkittävä virstanpylväs matkallamme kohti vastuullisempaa ja läpinäkyvämpää rakentamisen markkinaa. EPD-laskenta mahdollistaa yhtenäisen, standardoidun ja tarkan tavan arvioida rakennustuotteiden ympäristövaikutuksia.

Lue lisää