Climecon mukana Viivi Moision matkassa kohti Atlantin ylitystä

Climecon on ylpeä tukija 23-vuotiaalle purjehtijalle Viivi Moisiolle, joka valmistautuu elämänsä suureen haasteeseen: Globe 580 Transat -yksinpurjehdukseen Atlantin yli ensi vuonna. Kyseessä on vaativa kilpailu, jossa purjehditaan yksin, ilman ulkopuolista apua, pienellä itse rakennetulla veneellä. Mikäli Viivi onnistuu, hänestä tulee ensimmäinen suomalaisnainen, joka on yksin purjehtinut Atlantin yli. Tähän tavoitteeseen Viivi tähtää rohkeudella, taidolla ja päättäväisyydellä – arvoilla, joita myös me jaamme.

Valmistautuminen käy todeksi

Kilpailuun ilmoittautuminen on nyt hoidettu, ja Viivin mukaan projekti alkaa tuntua entistä todellisemmalta. Pieni jännitys kasvaa koko ajan, mutta se kuuluu osaksi valmistautumista. Myös Climeconin mukanaolo merkitsee hänelle paljon: “On ollut todella hienoa nähdä, miten innostuneesti koko Climeconin tiimi on mukana tässä projektissa,” Viivi kertoo.

Viivi rakentaa kilpaveneensä itse alusta loppuun

Kesän aikana hän on saanut paljon aikaan – suunnittelutyöt ovat pitkällä, sisätilojen maalaus on lähes valmis ja seuraavaksi vuorossa on ulkopuolen viimeistely. Tavoitteena on laskea vene vesille heti keväällä jäiden lähdettyä. Sitä ennen vene nähdään helmikuun venemessuilla, jossa Viivi esittelee projektinsa.

Rankan työn keskellä on tilaa myös hengähdykselle: ennen syksyn kiireitä Viivi suuntaa lomalle Kreikkaan, jossa hän vaihtaa kisavauhdin hetkeksi rentoon retkipurjehdukseen ja snorklailuun.

 

Kisakokemusta kesäviikonlopuista

Rakennustyön rinnalla Viivi on kesän ajan purjehtinut lähes joka viikonloppu turkulaisella ratakisaveneellä. Vaikka kesä on ollut vauhdikas ja aikataulut tiukat, projekti etenee suunnitelmien mukaan. Veneen varustelu tuo varmasti vielä uusia haasteita, mutta Viivi on valmis kohtaamaan ne yksi kerrallaan.

 


Seisomme ylpeänä Viivin rinnalla hänen valmistautuessaan tähän ainutlaatuiseen seikkailuun. Hänen matkansa on täynnä samaa sisua, kunnianhimoa ja päättäväisyyttä, joita mekin arvostamme ja haluamme tukea.

 

Ajankohtaista

Konkreettisia tekoja kohti 1,5 asteen tulevaisuutta

Climeconin ilmastotyö on mitattuja tekoja, todennettua dataa ja määrätietoista etenemistä kohti Science Based Targets initiative (SBTi) ‑tavoitetta. Rakennamme päästövähennyksiä systemaattisesti: faktoihin nojaten, vaikutuksia mitaten ja pitkäjänteisesti kehittäen. Vuoden 2025 hiilijalanjälkilaskenta osoittaa, että työ tuottaa tulosta, erityisesti siellä, missä vaikutus on nopein ja merkittävin.

Lue lisää

Climeconin tuotteille 100 % EPD-kattavuus

Lupasimme vuonna 2020, että vuoteen 2025 mennessä kaikille tuotteillemme löytyy EPD. Nyt koko tuoteportfolio on EPD-laskettu. Tämä on merkittävä virstanpylväs matkallamme kohti vastuullisempaa ja läpinäkyvämpää rakentamisen markkinaa. EPD-laskenta mahdollistaa yhtenäisen, standardoidun ja tarkan tavan arvioida rakennustuotteiden ympäristövaikutuksia.

Lue lisää

OptiLumo2 Spot – älykkäämpi, kestävämpi ja näyttävämpi valaisin huuviin

Ammattikeittiössä mikään ei saa jäädä puolitiehen, valaistuksen on toimittava täydellisesti. Vastaamme tähän tarpeeseen uudistamalla ammattikeittiötuotteiden valaisimet. Uusi OptiLumo2 Spot on suunniteltu vaativiin keittiöympäristöihin, joissa tehokas työvalaistus, huippuluokan hygienia ja älykäs ohjattavuus kulkevat käsi kädessä. OptiLumo2 tulee käyttöön kaikissa uusissa toimituksissa ja asettaa uuden standardin ammattikeittiövalaistukselle sekä toiminnallisesti että tyylikkäästi.

Lue lisää