Spirit of Helsinki ja Tommi ensimmäisenä maalissa välietapilla

Climeconin toimitusjohtaja Tommi Uksila osallistuu Ocean Globe Race 2023 purjehduskilpailuun maailman ympäri. Matkaan lähdettiin syyskuun alussa Englannin Southamptonista ja suomalaisten vene oli ensimmäisen etapin maalissa Kapkaupungissa perjantaina 20. päivä lokakuuta. Spirit of Helsinki voitti himoitun Line Honours -palkinnon saapumalla ensimmäisenä välietapin maaliin. Omassa luokassa tiimi on ensimmäisenä ja kokonaiskilpailussa toisena tasoitusten jälkeen. Spirit of Helsinki käytti Ocean Globe -kisan ensimmäiseen osuuteen noin 40 vuorokautta.

Spirit of Helsinki purjehtii kilpailussa Sayula-luokassa. Ocean Globe -maailmanympäripurjehduksessa. Spirit of Helsinki, entinen Fazer Finland, sijoittui vuosina 1985–1986 purjehditussa Whitbread-kisassa kolmanneksi.

”Meillä oli koko ajan hyvä tekemisen meininki ja buugi, kaikki auttoivat sekä tsemppasivat toisiaan. Yksin pääset pitkälle, mutta yhdessä päästään perille – purjehdus on tiimityötä parhaimmillaan.”

Tommi Uksila

Ocean Globe Race 2023 on retrokilpailu vuoden 1973 Whitbread Round the World -kilpailusta. Alkuperäisestä tapahtumasta tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta tänä vuonna. Kilpailu on 27 000 mailin sprintti ympäri maapalloa. Se jakaantuu neljään legiin, jonka välisatamat ovat Kapkaupunki, Auckland ja Punta del Este Uruguayssa.

Ennen vuotta 1988 suunnitelluissa kilpa-veneissä ei ole tietokoneita, satelliittiyhteyksiä, GPS:ää eikä korkean teknologian materiaaleja. Pelkästään sekstantit, merikortit, kompassit ja joukkuehenki ovat sallittuja tässä kovassa kisassa. Kilpailuun osallistuvat ovat todellisia sankareita, jotka työntävät toisiaan äärirajoille ja pidemmällekin!

 


Seuraa Tommin ja Spirit of Helsingin matkaa:

Facebookissa

Instagramissa

Ajankohtaista

Konkreettisia tekoja kohti 1,5 asteen tulevaisuutta

Climeconin ilmastotyö on mitattuja tekoja, todennettua dataa ja määrätietoista etenemistä kohti Science Based Targets initiative (SBTi) ‑tavoitetta. Rakennamme päästövähennyksiä systemaattisesti: faktoihin nojaten, vaikutuksia mitaten ja pitkäjänteisesti kehittäen. Vuoden 2025 hiilijalanjälkilaskenta osoittaa, että työ tuottaa tulosta, erityisesti siellä, missä vaikutus on nopein ja merkittävin.

Lue lisää

Climeconin tuotteille 100 % EPD-kattavuus

Lupasimme vuonna 2020, että vuoteen 2025 mennessä kaikille tuotteillemme löytyy EPD. Nyt koko tuoteportfolio on EPD-laskettu. Tämä on merkittävä virstanpylväs matkallamme kohti vastuullisempaa ja läpinäkyvämpää rakentamisen markkinaa. EPD-laskenta mahdollistaa yhtenäisen, standardoidun ja tarkan tavan arvioida rakennustuotteiden ympäristövaikutuksia.

Lue lisää

OptiLumo2 Spot – älykkäämpi, kestävämpi ja näyttävämpi valaisin huuviin

Ammattikeittiössä mikään ei saa jäädä puolitiehen, valaistuksen on toimittava täydellisesti. Vastaamme tähän tarpeeseen uudistamalla ammattikeittiötuotteiden valaisimet. Uusi OptiLumo2 Spot on suunniteltu vaativiin keittiöympäristöihin, joissa tehokas työvalaistus, huippuluokan hygienia ja älykäs ohjattavuus kulkevat käsi kädessä. OptiLumo2 tulee käyttöön kaikissa uusissa toimituksissa ja asettaa uuden standardin ammattikeittiövalaistukselle sekä toiminnallisesti että tyylikkäästi.

Lue lisää