Tervetuloa Climeconille Dima Pukki

Climecon on jälleen saanut vahvistusta tiimiinsä, kun Helsingin toimistolla myyntipäällikkönä on aloittanut Dima Pukki. Dima huolehtii ammattikeittiöiden asiakkaista ympäri Suomea. Diman ensimmäiset viikot ovat lähteneet vauhdikkaasti käyntiin tutustuessa Climeconin tuotteisiin ja tietysti uusiin kollegoihin.

Dima on työskennellyt yli 10 vuotta myynnin eri tehtävissä asiakkaiden sijaitessa kotimaassa ja maan rajojen ulkopuolella. Monessa mukana ollut Dima kuvailee itseään energiseksi, tehokkaaksi ja positiiviseksi. Hänelle Climeconin rento ja avoin meininki merkitseekin paljon, myös teknisesti pätevä tiimi teki vaikutuksen. Climecon on ollut tuttu yritys Dimalle jo pitkään.

”Climeconin tuotteet ovat ihan huippuja ja asiakkaat tuntevatkin Climeconin laadusta ja vastuullisuudesta”, kommentoi Dima. Helpottaa myyjän työtä kun tuotteet ovat maailman parhaita, hän jatkaa.

”Tuttu ala ja pätevä porukka. Kaikki odotukset ovat ylittyneet ja yhdessä me saadaan palveltua asiakkaita, jotta voidaan tarjota parhaimmat ratkaisut,” summaa Dima.

Aikaisemmin hän on työskennellyt Cleantech-yrityksissä, jotka ovat erikoistuneet veden ja ilman puhdistamiseen. Hän teki myynnin kehittämistä, johtamista ja kaikkea kasvuun tarvittavaa Suomessa ja kansainvälisesti.

Vapaa-ajalla energinen pieni koiranpentu pitää hänet kiireisenä. Hän tykkää harrastaa monipuolisesti aina salilla käymisestä autojen nikkarointiin. ”Varsinkin autojen kanssa puuhailu tuo tasapainoa myyntityöhön, kun saa tehtyä jotakin käsin.”

 


Ole yhteydessä Dimaan, kun kaipaat apua ammattikeittiötuotteisiin liittyen:

Dima Pukki

MYYNTIPÄÄLlIKKÖ

Ajankohtaista

Olemme julkaisseet vuoden 2025 vastuullisuusraportin

Climecon on julkaissut vuoden 2025 vastuullisuusraporttinsa, joka kokoaa yhteen yrityksen ympäristövastuun, sosiaalisen vastuun ja hyvän hallintotavan keskeiset tulokset ja kehitystoimet. Vuoden aikana saavuttimme merkittäviä edistysaskeleita ilmastotyössä.

Lue lisää

Enemmän suorituskykyä ilman kompromisseja – suutinkanavien edut LVI-suunnittelussa

Suutinkanavat ovat vakiinnuttaneet asemansa ilmanvaihtosuunnittelussa ratkaisuna, joka yhdistää tehokkuuden, käyttömukavuuden ja arkkitehtien arvostaman ulkonäön. LVI-suunnittelijan näkökulmasta niiden keskeinen vahvuus on kyky ratkaista samanaikaisesti useita ilmanjaon haasteita: suurten ilmamäärien käsittely, vedoton ilmanjako, alhainen äänitaso sekä tilatehokas toteutus.

Lue lisää

Konkreettisia tekoja kohti 1,5 asteen tulevaisuutta

Climeconin ilmastotyö on mitattuja tekoja, todennettua dataa ja määrätietoista etenemistä kohti Science Based Targets initiative (SBTi) ‑tavoitetta. Rakennamme päästövähennyksiä systemaattisesti: faktoihin nojaten, vaikutuksia mitaten ja pitkäjänteisesti kehittäen. Vuoden 2025 hiilijalanjälkilaskenta osoittaa, että työ tuottaa tulosta, erityisesti siellä, missä vaikutus on nopein ja merkittävin.

Lue lisää